FANDOM


On toinen Tintti-sarjakuva. Se julkaistiin alun pitäen jatkosarjana Le Petit Vingtieme -lehdessä 5. kesäkuuta 1930 – 11.kesäkuuta 1931. Albumina se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931, mutta tuolloin se erosi vielä huomattavasti useimmista muista Tintti-albumeista, sillä se sisälsi 110-sivua ja oli kokonaan mustavalkoinen (poikkeuksena Tintti Neuvostojen maassa). Suomennoksen on julkaissut Otava vuonna 1978.

Sarjakuva sai nykyisen julkaisuasunsa kun se piirrettiin Hergén studiolla uudelleen vuonna 1946. Tuolloin myös sivuja vähennettiin 62:een, jotta sarjakuva olisi voitu värittää. Myös paljon kyseenalaista ajankuvaa poistettiin tai muutettiin sopivammaksi, kuten kohtaus, jossa Tintti opettaa kongolaisille lapsille Belgian historiaa, mutta uudessa versiossa matematiikkaa[1]. Kömpelösti siloteltua värillistäkin laitosta pidetään kuitenkin rasistisena.[2]

Kongo oli tuolloin ja vuoteen 1960 Belgian siirtomaa ja sitä ennen kuningas Leopold II:n henkilökohtaista omaisuutta.

Juoni Muokkaa

Tintti Afrikassa -tarinassa on muiden aiempien Tintti -sarjakuvien tavoin tilannekomiikkaan ja paikkojen nopeaan vaihtumiseen perustuva juoni, jossa protagonisti Tintti etenee tilanteesta toiseen.

Kaikki alkaa Belgiasta, josta Tintti lähtee laivalla kohti Afrikkaa ja silloista Belgian siirtomaata Kongoa, tarkoituksenaan tehdä maata esittelevä juttu. Hänen peräänsä lähtee kuitenkin tuntematon gangsteri, joka aikoo hankkiutua Tintistä eroon hinnalla millä hyvänsä.

Kritiikki Muokkaa

Tarinaa on arvosteltu rasistiseksi. Vuonna 2007 sen myyminen yritettiin kieltää Ruotsissa rasistisuuteen vedoten, mutta syytteet kaatuivat, koska näin vanhasta teoksesta ei enää nykyään voi nostaa syytettä.[3] Kongolainen Bienvenu Mbutu on nostanut heinäkuussa 2007 Belgiassa kauppaoikeudessa kanteen, jossa vaaditaan kirjan myynnin kieltämistä ja käyttänyt perusteena Britanniassa tehtyä päätöstä, jonka mukaan kirja on rasistinen. Myös Ranskassa on suunnitteilla kanne.[2]

Myös Tintin välinpitämätön suhde eläimiin on järkyttänyt monia, sillä yhdessä tarinan kohtauksista Tintti esimerkiksi tappaa vahingossa 13 antilooppia. Nykyisin saatavilla olevasta versiosta on myös poistettu kohtaus, jossa Tintti tappaa sarvikuonon poraamalla sen selkään ensin reiän ja panostamalla sen dynamiitilla. Hergé katsoi kohtauksen myöhemmin olevan liian groteski ja poisti sen tarinasta.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki